maanantai 15. maaliskuuta 2010

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Alkaako kilsat olemaan täynnä, vai mikä lienee. Paikat kronaa ja koko ajan on sellainen fiilis, että ennen oli kaikki paremmin. Luulen, että kyseessä on kuitenkin viime kädessä asennevamma.
No, kaikesta huolimatta edellisen (lähes täydellisen) viikonlopun jälkeen oli maanantaina vuorossa jumpan veto mimmifutaajille. Jonka jälkeen onkin pohje ollut jumissa. Gubbvad, sanoisi Asplövet todennäköisesti. Loppuviikko klenkattiin sitten työpaikan ja sohvan väliä. Lauantaian oli kuitenkin onneksi niin hyvä hiihtokeli, että oli aivan pakko testata luisteluhiihtoa sunnuntain kisaa varten. Puolitoista tuntia jaksoin ja totesin, että se riittänee. Sunnuntaina OKM hiihtosuunnistuksissa aikaa kuluikin "vain" tunteroinen, joten valmistautuminen meni nappiin. Ja sehän näkyy myös virallisissa tuloksissa. Campione, campione...

1 kommentti:

  1. Gratulationer till FdQM, bra motstånd fick du dock av övriga fjärdelagsmedlemmar. Petri borde ha slutfört, och själv är jag bitter och innåtvänd eftersom jag stämplade 2 gånger i målet på TMO banan utan att kortet tog, ( därimellan låg jag i en kasa inne i höckelin) på FdQM banan höll jag emitkortet inne i stämpelsn säkert 2 sekunder per stämpling för att få stämpel på kortet.

    VastaaPoista