Tännempänä, eli HMA kisaraportti

Valmistautumisista onkin jo raportoitu tämän blokin alusta lähtien. Viime hetket ennen kisaa vietimme kuitenkin seuraavasti. Perjantaina klo 18.00 tuli amerikan ihme melkein täyteen pakattuna Jupperiin, mukaan saimme vielä allekirjoittaneen pyörän, rullaluistimet, sauvat ynnä muun tarpeellisen varustuksen. Siitä sitten sadetta pakoon pohjoiseen, tosin sade saavutti meidät Hämmenlinnan pizzapaussilla. Kuljun koululle pohjois-Lempäälään saavuimme juuri sopivasti materiaalin jakoon ja kilpailun johtajan puhutteluun. Normimeinikiä, tuumimme ja laitoimme majoitteet valmiiksi juhla-/jumppasalin näyttämön perukoille. Parhaimmat paikat oli jo viety, mutta sekaan mahtui vielä. Siitä sitten sujuvasti reittien suunnitteluun ja karttojen muovittamiseen, jonka jälkeen fillareiden ja muiden varustuksien virittämiseen. Kello 23 olikin jo hiljaisuuden aika. Yllätys yllätys, yön aikana tuli nukuttuakin muutama tunti. Aamulla pro-sarjan jo lähdettyä syötiin aamupala ja mentiin viemään uuden karhea Acron-kanootti lähtöpaikalle. Takaisin koululle ja huoltopaikan releet kuntoon, siinä sivussa tsekkasimme myös reitinvalinnan viimeiseltä rastilta maaliin. Noin tunti ennen lähtöä hyppäsimme pyörien selkään ja aloimme rullailla kohti lähtöpaikkaa.
Ensimmäinen osuus olisi melontaa.

Lähtö tapahtui "formula-tyyliin" Lempäälän kanavan suluissa. Kanootit olivat enemmän tai vähemmän hyvässä ja järjestäjien suunnittelemassa järjestyksessä sulkujen sisällä ja toisen sulun vihreän valon syttyessä tapahtuisi lähtö. Olin itse paalupaikalla. Arvonta suosi joukkuettamme ollessamme eturivissä ja koska Mika piti perää ja vierellämme olleet kanootit sulun seinämien köysistä kiinni, saimme loistavan lähdön, ja olin selkeästi ensimmäinen jättäessämme sulun taaksemme. Pari kilometriä sainkin olla keulilla, mutta sitten "oikeat" melojat tulivat rinnalle ja ohi. Kartta oli meilläkin repussa, mutta sen verran olimme opiskelleet reittiä, että kolmannen saaren kaakkoisosassa olisa rasti. Kolme ohitsemme mennyttä joukkuetta eivät ilmeisesti osanneet suunnistaa tai laskea, koska painelivat vauhdilla saaren ohi. Pääsimme taas keulille, mutta eipä tuo kovin kauan kestänyt. Melonnan vaihtoon tulimme kuitenkin neljäntenä pari minuuttia kärjestä.
Seuraavan vuorossa oli Retki-lehdestäkin tuttu koskenlasku eli Packrafting. 2,4 kilometriä alas jokea uimapatjan päällä.

Tämä, kuten melontakin, osoittautui välineurheiluksi. Itselläni oli kolmen euron halpahallista ostettu kevyt muovinen patja, ja Mikalla vanha kunnon nokialainen, puna-sininen kuminen patja. Rannasta lähdettyämme noin 100 metrin jölkeen oli Mika jättänyt minua racerillaan vähintään 150 metriä. Kanssakilpailijoiden kanssa tunnuin kyllä pysyvän mukana. Totesimme tilanteen ja päätimme tehdä junan, Mika veturiksi ja minä perämieheksi. Kaksi joukkuetta ohitimmekin ja vaihtoon tulimme toisena.
Vuorossa oli juoksuosuus. Ensin lyhyt pätkä Lempäälän vesitornille, jossa questinä köysillä laskeutuminen.

Sitten kolmen rastin kautta hölkkä rullaluistimille. Suunistus helppoa, luulisin, sillä Mika hoiti suunnistuspuolen. Itselläni kun ei ollut kartta, täytyi vain luottaa kaveriin. Ensimmäiset krampit jaloissa tulivat juoksu puolivälissä, ohimeneviä tosin...
Luistellen mentiin reilu kilometri huoltopaikalle, jossa saimme vaihtaa varustusta ja tankata uudet eväät. Mikan ohjeiden mukaan olimme tehneet ihan oikeita voileipiäkin, mutta koska olimme juoksuosuuden aikana siirtyneet johtoon, saivat leivät jäädä syömättä. Ei se mitään, sillä olinhan itsekin sanonut, ettei kai sinne syömään mennä.
Luistelu sujui vauhdikkaasti, muutama kramppi vaivasi ylämäissä, mutta niistäkin selvisin hyvin vaihtamalla tekniikkaa. Johto taisi kasvaa tällä osuudella. Vaihdon jälkeen olikin vain jäljellä, toimitsijan sanoin, runttausta. Sama suomeksi, 34 kilometriä pyörällä. Alku asfalttia, hieman hiekkateitä ja muutama kilometri Birgitan polun ulkoilureitin polkua. Vaikka ratamestari sanoikin ennakkoinfossaan, ettei hänellä tuolla polulla jarrupalat hirveästi kulu, niin itselleni se oli selkeästi vaikein osuus. Tekniseen ajoon ei taida riittää reidet eikä pää enään tällä iällä. Onneksi jäljellä olisi vain hiekkateitä ja toiseksi viimeisellä rasti quest. Hymy alkoi olla kuitenkin kumppanillakin jo herkässä eikä itsellänikään ollut suuri ero irvistyksen ja hymyn välillä. Tosin questissä meinasi hymy hyytyä: Ohej oli etsiä kolmen sadan metrin päässä olevasta kalliosta luola, Pirun kirkko, jossa rasti olisi. Kalliolle mentiin, kierrettiin se ympäri toiseenkiin kertaan, mutta löysímme ainoastaan jo tutuksi tulleet kilpakumppanimme Hihnala brosin. Peli alkoi mennä jännäksi, sillä rastista ei ollut tietoakaan. Luolan olimme kyllä löytäneet. Päätin itse mennä vielä aivan alas katselemaan Mikan jäädessä yläosaan etsimmän Hihnaloiden kanssa. Yhdessä pienessä notkossa näinkin rastin, luolaa siitä paikasta ei kyllä tekisi Suunto-Gamesien kartantekijätkään. Onnistuimme vielä "hyvillä" jutuillamme hämäämään Hihnalat ja pääsimme loppukilometreille yksin kärjessä. Täytyy kyllä myöntää, että suorilla tuli katsottua taakse, tosin turhaan, sillä ketään ei näkynyt. Maalissa oli voittajan helppo hymyillä TV-kameroiden edessä haastattelua antaessa (VO2-ohjelma kuvasi kisan ja lähettä koosteen elokuussa).

Voitto oli kuitenkin pienestä kiinni, sillä tavaroita autoon pakatessa huomasin takakumin olevan tyhjä. Milloin se oli mennyt rikki, sitä on vaikea sanoa, mutta kisan loppumetreillä kumminkin.
Semmoinen reissu tällä kertaa, lähtökohtana oli mennä kuntoilemaan kevyesti kisa läpi. Vastustajista en tiedä juuri mitään, mutta etukäteen en olisi tätä tulosta kyllä uskonut. Tosin loppuaika oli sitä suuruusluokkaa, minkä budjetoimme ennen kisaa.
Tulokset ja muita yksityiskohtia löytyy osoitteesta. hiiltomiehet.com

PS järjestävän seuran joukkue oli hieman alle kahden sadan Mikkelin Jukolassa