"Yhteisen päätöksen" mukaisesti kirjoittelen ja toivottavasti kirjoittelemme tähän blogiin ainoastaan positiivia uutisia ja tuntemuksia. Tietysti voi olla, että raportointi aina joskus siinä tapauksessa ontuu, mutta kyllä noista hyvistä asioistakin juttua riittää.
Jukolaan on aikaa vielä lähes vuosi, eli aikaa on! Lähitulevaisuudessakin on tavoitteita. Joku on menossa suunnistuskilpailuhin ja joku toinen polkee Alpeilla. Raporttia pukkaa varmasti jossain vaiheessa ;)
Oma kalenterini on "täyttynyt" seuraavista tapahtumista. Heti lauantaina muistelen menneitä hölkyttelemällä Kanontianin. Eipä muuten olisi ollut väliksi, mutta kun sain vanhemman tyttären ylipuhuttua hommaan myöskin. Muuten aika kuluu rattoisasti pyörän selässä. Minut puhuttiin vuorostani ympäri Finntriathlonin joukkuekisaan ja nimenomaan pyöräilyosuudelle. Heinäkuun 20. päivä on kilometrejä edessä 90 ja ilman peesiapua. Jonkun verran on takapuolta ja reisiä jo totutettu aiheeseen, viimeksi eilen joukkueen vanhimman kanssa. Oma Niskahiki on parisen viikkoa varaston täytteenä, sillä tuo alppimatkaaja on lainannut omaa Jamistaan oman reissunsa ajaksi. Se fillari ei muuten paljon paina (mutta bungaa sen), oliko se nyt seitsemisen kiloa. Oma painoni oli muuten Juhannuksen jäljitä pienempi kuin odotinkaan. Matkaa ensivuoden Jukolakilpailupainoon on vain 6,5 kg. Lisää raporttia kunhan positiivisen aivopuoliskon varasto taas täyttyy. Sitä odotellessa, menkäähän lenkille tekin.
maanantai 24. kesäkuuta 2013
tiistai 18. kesäkuuta 2013
All time shit!
Vaikka joukkueemme vihdoin pääsi "tavoitteeseensa", siis ettei ole emoseuran toiseksi paras joukkue, voidaan näin parin yön nukkumisen jälkeen todeta, että näin tämä homma ei tule jatkumaan. Loppusijoitus oli surkein ikinä ja vaikka uudet paidat näyttivät hyvältä, kasvaa patti otsassa mitä enemmän asiaa miettii.
Fjärdelagetin sijoitukset re-unioinin jälkeen ovat olleet:
2007; 423
2008; 514
2009; 547
2010; 383
2011; 547
2012; 457
2013; 716
Niinpä onkin aika tullut ryhtiliikkeen. Tavoitteeksi voisimme laittaa Kuopiossa tämän vuotisen sijoituksen puolittamisen tai ainakin 3:lla alkavaksi. Är vi med?
Eräs maailmamestari listasi aikoinaan ranskalaisin viiruin kaikki kohdat mitä mestaruuden voittamiseksi tarvitsee tehdä. Sen jälkeen arvioi oliko hänestä moiseen. Ja toteutti kohdat. Mitä siis vaaditaan 400:n joukkoon sijoittumiselta Jukolassa? Ei mitään, mitä emme osaisi plus pari tuntia enemmän treeniä viikossa. Är vi med? Ensimmäinen treenimahdollisuus on muuten jo tänään. Vaikka aikaa onkin, ei treeniviikkoja ole kuin 51 eikä potentiaalisia treenipäiviäkään kuin 362.

tiistai 11. kesäkuuta 2013
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Jämsä-Jukola 2013
Fjärdelaget voi vihdoin ylpeänä esitellä uuden vahvistuksensa. Joukkue on täydentynyt täyteen vahvuuteensa ja lähtee jälleen Jukolaan taistelemaan sijoituksista.
Kim Österberg on liittynyt joukkueeseen. Sopimuksen malli 1+valitse joku luku. Kuten muillakin Fjärdelagetin jäsenillä, on myös Kimillä laaja lajikirjo: Käsipallo, hiihto, yleisurheilu, suunnistus ja etenkin metsässä samoilu.
Ylpeänä voimme myös esitellä joukkueen "lopullisen juoksujärjestyksen":
Fjärdelaget aloittaa: Yön ritari vailla vertaa. Näkö kuin haukalla ja kissalla yhteensä parhaimmillaan. Jukolan voitto on verenperintönä ja kunnon ajoitukseen tehty riittävästi johtopäätöksiä.
II-osuus: Juniori, joka hankkinut rautaisen kuntonsa omia junioreitaan sekä kaiken maailman eräopaskokelaita kouluttaessaan. Kunto huipussaan, koska koulutehtävät eivät enää häiritse herra insinööriä.
Långa natten: Mies banjon varresta. Askel niin lentävä, että siinä ylittyy esteet niin radalla kuin metsässäkin. Motto "seuratkaa tuota taksia", eikä Jukolassakaan ole junaa, joka tämän herran jättäisi.
IV-osuus: Virkkalan kalkkikaivoksien lahja suunnistavalle maailmalle. Pohkeet, joista riittäisi useimpien suunnistajien reisiksi. Addiktoitunut ylämäkiin ja mottona onkin: "Efter en uppförsbacke kommer ännu större uppförsbacke".
V-osuus: Capo di quattro. Kavereiden kesken capuccino. Ruumiinrakenne kuin vinttikoiralla ja edelleenkin ainoa OK77:läinen, joka on johtanut H21 SM-viestiä. Mottona onkin "Ekana K:lla"
VI-osuus: Rohkea nuori mies ja hermot rautaa. Tästä osoituksena vapaaehtoisuus Fjärdelagetissa juoksemiseen. Meriitit puhuvat puolestaan ja kestävyydestä ei tämä osuus jää kiinni. Edelleen maratonjuoksun epävirallinen ennätysmies OK77:ssä.
Fjärdelaget lopettaa: 31 kerta ja jalka nousee edelleen. "Stenhård ankare", tosin keskiosasta hieman pehmentynyt. Mottona: "Ratkaisut tehdään metsässä, ei loppukirissä"

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)