torstai 9. kesäkuuta 2011

Enää hienosäätöä

Viime viikkojen vapaa-ajan lisääntyminen ja siitä seurannut tekemisen puute on johtanut oman liikunnan lisääntymiseen. Senpä takia uskalsin elvistellä jo ilmoittautuessa, että haluan OKM:n pitkälle radalle. Enkä kyllä tullut muistaneeksi, että H45 taitaa olla seurassa se sarja, jossa on eniten niitä, jotka sen seitsemän kilsaa haluavat juosta. No, järjestelytoimikunta oli kuitenkin tilanteen tasalla, eikä aiemmista vuosista tuttua lyhyttä rykäisyä edes tarjottu vaihtoehtona. Pientä epävarmuutta oman kunnon suhteen kuitenkin oli, sillä en uskaltanut lähteä polkemaan kisapaikalle vaan pummasin kyydin itselleni ja fillarille. Itse kisasta ei paljon kommentoitavaa ole. Joku ihmetteli rastien vähyyttä, mutta kun Jone on ratamestaaja ei muuta kannata odottaa (hyvä niin).

1: epävarmuutta polulta poistumisessa ja liian aikaisin. Suunnistusajatus taisi jäädä lähtöön.
2: eteneminen vaikeaa juurakkoisilla poluilla, olisi sittenkin pitänyt lämmitellä nilkat
3. ei helvata, taas polkuja, nyt kyllä oikaisen mutkat pehmeämmällä alustalla
4: puolivahingossa otin kaikki mahdolliset käyrät vaikka ylämäet menikin kävellen, muistaakseni Ravijoellakin jotain mäkiä on, joten kait sitäkin pitää hieman treenata
5: suo oli kuiva ja yritin puristaa pikkuhölkkää, mutta aina silloin tällöin piti ottaa muutama kävelyaskel ja "tutkia karttaa". Liekö aivot maitohapoilla vai ylikuumenneet kun ei käyrästö auennut millään rsatimäellä. Pari minuuttiia kartoitusta ennen kuin ymmärsin jyrkänteet oikein.
6: eipä enää haitannut polkureitinvalinnat sen verran painoi matka jaloissa.
7: "yllätys yllätys", hakkuun reunassa meni polku. Jotain hyötyä tästä kokemuksesta sentään on.
Maalissa fillarin selkään ja vauhdilla kotiin katsomaan futista. Lisävauhtia pyöräilyyn antoi muuten Annikan kommentti "sporttisesta olemuksesta". Muitakaan ei paikalla ollut, joten kaipa hän minua tarkoitti. En tiedä onko Jori niin rapistunut, onko taso OK:ssa tosiaan niin matala vai oliko kyseessä vain tyypillistä ruotsalaista kohteliaisuutta. Kehuivathan nuo Suomen peliä ja pelaajiakin sen futismatsin jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti