Eilen kalevan kieroksen suunnistus Haminassa. Ja odotetunlaisesti meni eli Vesa pesi kaikki, Jani hyvä kakkonen, Timo yllätti positiivisesti ja oli kuudes. Itsellä hyvä suoritus juoksu ja suunnistuskuntoon nähden, pummeja ehkä minuutin verran, mutta reitinvalinnoissa annoin kyllä tasoitusta. Ja kun kerran viikonloppu oli jo juostupiloille niin juostaan sitten kunnolla. Poronpolku on juoksu-kävelytapahtuma Lopella. Se järjestettiin jo 43. kerran!!! Viime vuonna sain kuulla tästä tapahtumasta, jossa matkavaihtoehdot on 5,10,18,24 ja 30 km, Peteltä. Sinne siis Peten kanssa ja 30 km hissunkissun juoksua. No syötiin makkarat yhdellä taukopaikalla (Antta; siinä APAn suunnistuksen lähdössä) ja jäätiin taktisesti neljän nuoren suunnistajattaren taakse vähäksi aikaa...30 km meni yllättävän kevyesti, en edes muista milloin olisin juossut tuommoisen matkan viimeksi. Ja hei: 2560 osallistujaa!! Keskellä mettää!! Ihan uskomaton määrä. Kun ensi vuonna mennään tuonne porukalla, niin kannattaa olla ajoissa, eli 30 min ennen virallista aloitusta, eli 8.30
VIIV
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
tiistai 22. syyskuuta 2009
FdQM
FdQM juostiin uudella kartalla seuramajalta
tulokset
Resultat FdQM 22.09.2009
Dag
(Startat: 1, Utgick: 0, Diskvalificierat: 0)
1. Petri Tötterman OK77/IV 25.32
NATT
(Startat: 1, Utgick: 0, Diskvalificierat: 0)
1. Anders af Hällström OK77/IV 51.46
tulokset
Resultat FdQM 22.09.2009
Dag
(Startat: 1, Utgick: 0, Diskvalificierat: 0)
1. Petri Tötterman OK77/IV 25.32
NATT
(Startat: 1, Utgick: 0, Diskvalificierat: 0)
1. Anders af Hällström OK77/IV 51.46
maanantai 21. syyskuuta 2009
Länkkärit
Länsirastikausi on sitten tältä vuodelta ohi. OK järjesti kaikkiaan 12 länkkäriä josta osallistuin kahdeksaan josta yhteen vastuulisena. Viime viikon länkkärissä Oittaan mikroradalta olin vain flunssan takia kuskina ja kävelin 1,9 km radan sieniä etsien. Löysin saman verran kantarellejä kuin rasteja eli 4 kpl. Paras maasto oli taas kerran Karhusuolla/Kaitakorvella/ Kellonummella (sama kartta vain eri kilpailukeskus) tosin en pääsyyt Siikajärvelle enkä Lepolammelle. Sama suuntaus on Länkkäreissä kuin muissa treeneisssä Jukolaan asti jaksaa painaa pitempiä ratoja ja kaikki kerrat (keväällä 5/6) sen jälkeen innostus hieman laantuu.
Länkkäri on kuitenkin hyvä treeni myös muille perus fjärdelaget juoksijoille, toivottavasti näen teidät hieman useammin ensi vuonna.
Länkkäri on kuitenkin hyvä treeni myös muille perus fjärdelaget juoksijoille, toivottavasti näen teidät hieman useammin ensi vuonna.
Jalat, jalat...
Espoon rantaraitti on nyt sitten tsekattu kerralla päästä päähän. Aiemminkin on tullut lenkkeiltyä sillä, mutta vain osia. Valmistautuminen ei aivan paras mahdollinen ollut, koska muut kiireet ovat olleet tärkeämpiä (lue: motivaatio kateissa). Mutta kyllähän tällä kokemuksella aina yhden pitkän lenkin heittää.
0-5 km, 29:50 min: kevyesti hölkäten naapurin Vesan kanssa, aurinko paistaa ja muutenkin hyvä fiilis.
5-10 km, 30:38 min: edelleen kevyttä, pientä epäilystä, että menemme hieman liian vauhdikkaasti Vesan kunnolle, mutta menee kuulemma hyvin. Mukavat ja vaihtelevat maastotkin.
10-15 km, 28:52 min, kilometritolpat näyttävät heittävän puoleen jos toiseenkin. Välillä meennään (muka) alle 5 minuutin kilsoja ja seuraava taas reippaaseen 7 minuuttiin. Kivenlahden rannassa oleva iso mäki saa naapurin puuskuttamaan ihan kunnolla. Ohi menevä nainenkin kiroaa sen, johon totean, että olisi Espoo voinut tehdä siihen tunnelin kun tekivät sen kuuluisan sillankin Iirislahteen.
15-20 km, 30:59 min: naapuri väittää edelleen kaiken olevan ok, mutta jutut ovat vähentyneet. Ei päde enään PPPP (Pitää Pystyä Puhumaan Puuskuttamatta). Rupean suunnittelemaan omaa juoksua. Puolimatkan jälkeen lähden.
20-25 km, 29:37 min: jäi kuitenkin Suomenojan voimalalle (23 km) tuo lähteminen. Oikeastaan ei voi puhua lähtemisestä, kunhan rupesin hölkkäämään jarruttelematta.
25-30 km, 27:15 min: kelloa katsottuani huomasin, että neljään tuntiin on saumat. Juoksu tuntui mukavalta ja lisäsin hieman vauhtia. Lisää vauhtia ja hyvää fiilistä antoivat myös ne kolme naista jotka kehuivat ensiksi juoksua, ja ohi mennessäni myös bebaa...
30-35 km, 27:25 min: nelä tuntia edelleen haarukassa, mutta pieniä viitteitä jalkojen pettämisestä Karhusaaressa. Polvet tuntuivat pettävän ensiksi, eikä suinkaan reidet niin kuin normaalisti. Totesin, että antaa neljän tunnin olla.
35-40 km, 35:23 min: Keilarannasta maaliin olikin sitten eteneminen kävelyvoittoista. Jalat pettivät aivan kuten ounastelinkin. Kyllä maratonia varten täytyy hieman hölkätä ja jalkoja totutella. Ei välttämättä asvaltilla, mutta kilsoja pitäisi kyllä saada enemmän kuin 15-20 viikossa. Mieli muuten korkealla vaikka luvattua kossuvissyä ei Mikan pullossa ollutkaan.
40-42,195 km, 17:21 min: samat sävelet, eli kävellen pääsääntöisesti maaliin. No, viimeiset 200 metriä piti kyllä pinnistellä hölkäten. Jone painoi ohi noin kilsa ennen maalia, oli niin kiire pojalla ettei ehtinyt kunnolla edes moikata. Mutta helppohan tuota puolikasta matkaa on juosta...
Loppuaika 4:17:30, eli ei aivan "all time shit", vaikkakaan aika tällä kertaa ei aivan ykkösasia ollutkaan.
Ei varmaan ollut viimeinen maraton, mutta seuraavaan pitää kyllä vähän ehkä treenatakin. Ajalla ei niin väliä, mutta onhan se kyllä niin, että kun puhutaan maraton-JUOKSUSTA, niin ei tuo kävely oikein kuulu asiaan.
Nyt tätä kirjoittaessa tuntuu siltä, että jalat sallivat loppuviikosta jo pienimuotoista juoksentelua, joten pikkuhiljaa siirretään katse kohti Västerbyn yökoitosta.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009
FdQM
NÅIDM jäi väliin, niin kuin aika moni muukin kisa tänä kesänä. Mutta vielä pitäisi pari suunnistuskisaakin painaa syksyn aikana.
Yö-Sm on tietty yksi niistä. Kauden tärkeimmät kisat ovat kuitenkin FdQM:t. Tosin kalenterissa ei vielä löydy niiden ajankohtaa. Eiköhän Capo kuitenkin jonkin päivän/illan keksi...
Lajein viime vuonna olivat ainakin päivä- ja yöversiot. Saas nähdä mitä tänä vuonna.
Treenattukin on,vko 37:
Ma: Futiskentän laidalla
Ti: Juosten töistä kotiin 41 min
Ke: Juosten töihin 38 min
To: Länsi-rastien poishakua yöllä 83 min
Pe-Su: Jyväskylässä futiskentän laidalla

maanantai 14. syyskuuta 2009
Luostolla
..on hiano pyöräillä! n tunnin lenkki ja lusthia oli! Täällä voisi viihtyä vaikka pitempäänkin. Huomenna Levi, Olos, äkäslompolo ja jossain välissä tai sitten heti aamusta ja päivän päätteeksi fillarille kyytiä. Ruska on tosin aika laimea... Tuo Harryn mainitsema "harkittuun etenemiseen käytetty aika" ei välttämättä ole edes ehdoton maksimi, kyllä siinä taisi vierähtää toinenkin tovi ;). Päivätekniikalla yöllä on hauskempaa pitempään! Sitä paitsi tuohon teatteri repliikkiin korjaus: ...ei tarkoita, että ensi illassa menisi yhtään paremmin.. :)
13.9 sunnuntaina muuten vahvistui "lomamatka" joka ajoittuu 6-16.11, mutta siitä tuonempana
-täältä sinne ja siellä lenkille-
-VIIV-
13.9 sunnuntaina muuten vahvistui "lomamatka" joka ajoittuu 6-16.11, mutta siitä tuonempana
-täältä sinne ja siellä lenkille-
-VIIV-
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
NÅIDM
NÅID in mestaruuskisat juostiin tänävuonna Porvoon saaristossa, Wessölandetissa. Kilpailukeskus oli hiekkamonttu kartta ja maasto sekoitus Hanikkaa ja kangasbatea. Capulle oli ensimmäiset juoksuaskeleet 10 päivään flunssan takia ja heti kaksi kilpailua. Tulokset ja Capun kurvailut, sekä kartan voi bongata http://www.okorient.fi/content/view/586/203/lang,fi/
Taktisesti juostu H 35 sarjassa, tuloksena kaksi mitalia, millä olin perheen ( Familia de quattro sekä sukulaisuuhteen perustava) paras. Tosin Zache johti vielä henk koht. kisaa viimeisellä rastilla, ja Quattrolta en vastusta tällä kertaa saannut.

perjantai 11. syyskuuta 2009
Vahingonilo
On ihmisen iloista luonnollisinta ja aidointa. Senpä takia mm golf on niin suosittua seurapelinä. Joukkueemme ja sen yhteisön yksi, jopa sääntöihin kirjoitetuista olemassaolon tarkoituksista ja tavoitteista, on antaa muille yleviä elämyksiä. Tätä kaikkea oli tarjolla Lahnuksen maastoissa, kun kolmen osuuden miehet hakivat Länsirastien lippuja pois pimeässä. Varsinkin allekirjoittanut ansioitui toisten hauskuttamisella: kaksi rastiväliä, yhteensä 400 m ja aikaa ei mennyt kuin 20 minuuttia. Tästä on hyvä jatkaa (Yö-SM kolmen viikon päästä) kollegoiden kannustavat repliikit mielessä:
- kannattaa ehkä käydä toinenkin kerta ennen kisoja treenaamassa
- no, huono kenraali ei välttämäätää tarkoita p#¤%aa ensi-iltaa
- kannattaa ehkä käydä toinenkin kerta ennen kisoja treenaamassa
- no, huono kenraali ei välttämäätää tarkoita p#¤%aa ensi-iltaa
torstai 10. syyskuuta 2009
Tour de..
Harjun helvetti. Raastavaa ylämäkeä. Vastatuulta. Kärjessä kaksi miestä, kuin sanattomasti sopineet vuorovedosta, muut jää. Yllättäen mukaan liittyy kolmas ja tuskainen viimeinen tunti alkaa. Vauhti kiihtyy ja pohkeet huutaa happea. Kuka tekee ratkaisevan siirron? Pieniä irtiottoja isketään koko ajan, mutta ratkaisu siirttyy yhä lähemmäksi maalia. Mitä tapahtuu! Kolmas tekee ratkaisun ja kääntyy viimeisestä ristyksestä väärin! Kaksikko iskee välittömästi ja karkaa omille teilleen. Maalikamerakaan ei tee ratkaisua ja ensimmäinen sija jaetaan.
Siis olin naapurin Sepon kanssa maantiekiitureilla eilen reitillä vanha turuntie hanko-hyvinkäätie-vihti-ojakkala-tervalampi-veikkola reilu 50 km ja 2h. Pete hyppäs matkalla kyytiin teemalla " no voin mä tänään tehdä tommosen pikku veryttelyn palauttavana". Mut toi eka teksti kuullostaa paljon siistimmältä :) Tä?

keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Urpoko?
No kuitenkin kävin sitten mailin verran metsässä; eka kerta sitten sen 43 viestin, nilkassa 3 metriä teippiä ja tuki päällä. Tänään ei kun pikkasen kipee! jippii! No Pinolan Jukka oli mukana joten tottakai tultiin pitkää reittiä fillarilla Nupuriin ja vähän lyhempää takas Veikkolaan. Vajaa 2h fillarilla ja vartin verran metsässä. Juoksu oli hakusessa, mutta vauhti sopiva suunnistustaitoon..
Tässä kuva toisesta urposta....
Kuva teksti voisi olla:
I Sure Wish They Would Invent Something To Keep The Sun Out Of My Eyes
I Sure Wish They Would Invent Something To Keep The Sun Out Of My Eyes
maanantai 7. syyskuuta 2009
Treeniä pojat, treeniä...
Sanoi eräskin mestari aikoinaan. Ja vielä nykyäänkin. Yritys on ainakin kova, ja se taitaakin olla kovinta ainakin allekirjoittaneessa. Hauis on pehmeä ja roikkuu alapuolella, vatsa kertoo ihan muista sixpackeista. Puhumattakaan muista pehmeistä ruumiinosista...
Jotain kuitenkin on tehty. Joku voisi sanoa, että on jo aikakin. Vajaa kaksi viikkoa Espoon maratonille ja kuukausi SM-yöhön ja viime viikolla tulikin jo melkein maratonin verran juoksukilsoja. Heinäkuussahan niitä tuli 36 km ja elokuussa jo 78 km, joten viime viikon 38 km on huomattava nousu. Nou hätä...
ma: juoksu töistä kotiin 40 min
ti: aamuhöntsäfutis 1 h
ke: pyöräily töihin ja kotiin kiertoteitä 2x 65 min
to: laiskaa laiskottaa
pe: aamulla juosten töihin 40 min (taisi muuten pikkasen ripotella)
la: ensimmäinen juosten tehty pitkä lenkki yli vuoteen, 2 h
su: nurtsin leikkausta maalla

perjantai 4. syyskuuta 2009
Suunnistusharjoitus
FSOM är jälkeen kävin ensimmäistä kertaa suunnistamassa Olarin Länkkäreillä eilen. FSOn kisaviikonloppuna meno oli nihkeätä ja suunnistusajatus poissa (vai oliko maasto ja radat liian vaativia, ei kai kuitenkaan fjärden jäsenelle), mutta eilen juoksu kulki yllättävän hyvin, tosin saatuani Ollin kiinni tuli reilusti pummeja kuin piti juoksemalla jättää,....Onko se kuitenkin niin että lepo kasvattaa kuntoa
treenimäärät
v 33 2 x juoksua 1 x kuntopiiriä 2 x FSOn kisat
v 34 1 x juoksua
v 35 1 x juoksua
treenimäärät
v 33 2 x juoksua 1 x kuntopiiriä 2 x FSOn kisat
v 34 1 x juoksua
v 35 1 x juoksua
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Muutama harjoitus takana
Juostu on vaikka nilkka sitten turposi uudetaan kunnolla kun erehdyin esittämään herrasmiestä ja avasin oven naishenkilölle (oven edessä oli laatta koholla ja siinä nilkka ympäri). Loppuu toi HMnnä esiityminen tähän paikkaan #""&"na..
No eilen sitten turus (kirjotan pienellä koska se on turku) lenkil ja jumppahuiti sellainen hiki ettei rajaa. Hölkkää puolisentuntia ja juoksua 40 minuuttia. Varmaan 3 litraa kropasta pihalle! Suihkussa 3 kertaa ennen kuin hikoilu lakkasi. No pidin sitten huolta nestetasapainosta illemmalla, joten tän päivän treeni on vielä arvoitus...
Ai niin! Kävin muuten pilaamassa ne rullaluistimet sateessa, kivaa oli!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)