Kuten aiemmin on kerrottua, on heinäkuu mennyt pyöräilyn merkeissä. Ja kyllä täytyy jälleen kerran todeta, että harjoittelu, jos nyt ei aina tee mestaria, niin ainakin auttaa tekemään parempia suorituksia. Todistusaineistona voin esittää männä viikonlopun Finntriathlonin pyöräilyosuuden. Taustatietona kerrottakoon, että sain tosiaan kyselyn kesäkuun alussa osallistua Joroisten puolimatkan joukkuekisaan. Tuttu kaveri oli ajatellut alun perin kilpailla vaimonsa kanssa ja uida sekä pyöräillä itse, vaimon hoitaessa ankkuroinnin eli juoksuosuuden. Sattumusten summana paikat alkoivat kuitenkin kronaamaan ja pyöräilykään ei olisi onnistunut. Niinpä sain kunnian "hoidella" pyöräilyosuuden. Perusteena minun värväämiseen oli kuulemma se, että minut oli joskus nähty pyörän selässä sekä se, että joukkueen nimi oli "Team Jupperi".
Valmistautumisista on jo tullut jonkun verran kerrottuakin, mutta todettakoon lyhyesti, että "kilsoi takana" oli noin 1350. Niistä suurin osa lyhyempiä, mutta kolmen satasen lenkin perusteella aika-arvio tuolle kisan 90 km:lle oli reilu kolme tuntia. Keskiarvovauhti lenkeillä oli ollut n. 27 km/h ja vain myötätuuleen tai vuorovedoilla pääsin kolmenkymmenen kilometrin vauhdin hurmaan. Triathlonin sääntöihinhän kuuluu, että ryhmäajoa ei sallita ja etäisyyden edellämenevään pitää olla vähintään 10 metriä. No, olympiamatkalla tämä sääntö ei päde, ja vaikea sitä muutenkin valvoa. Ja myös noudattaa, kuten kisassa kävi ilmi.
Pyöräilyosuus poljettiin kahtena 45 km:n lenkkinä ja uinnin lähtöporrastuksista huolimatta, kaikki pyöräilijät ovat samaan aikaan lenkillä. Niinpä noin 1500 polkijaa oli samanaikaisesti liikkeellä, eli tasaisesti jaettuna keskiarvoväli pyöräilijöiden välissä olisi 30 metriä. Ensikertalaisena en näitä asioita ollut pohtinut etukäteen ja niinpä aika-arvio menikin todella pahasti pieleen. Mutta onneksi "oikeaan" suuntaan. Ensimmäinen kierros meni mukavasti kuuden pyöräilijän ryhmässä jonkunlaisella vuorovedolla. Ei siitä kukaan missään vaiheessa sopinut, mutta aina kun kärjen vauhti rupesi hiipumaan, hyppäsi seuraava pitämään vauhtia. Itse passailin ja säästelin jalkoja, mutta kyllä sitä muutaman kerran itsekin kävin vauhtia lisäämässä. Kolme ryhmästä oli muuten naisia ja he olivat aktiivisimpia vetäjiä. He tosin kisasivat samassa sarjassa, eli voi olla, että he yrittivät oikeastikin tiputtaa toisiaan. Me kolme urosta olimme kaikki "kokeneempia herrasmiehiä". Puolimatka taittuikin reilustia alle tavoiteajan eli siihen kului tuntia ja 25 minuuttia. Toiselle kierrokselle lähdettäessä ryhmä hävisi tai ainakin jäi taakse. Siihen saattoi vaikuttaa myös se, että järjestäjien valvonta oli "tehokkaampaa" kilpailukeskuksen läheisyydessä ja kuittia etäisyyksistä annettiin enemmän. Itseäni huomautettiin vain kerran. Yksin ei toistakaan kierrosta kuitenkaan tarvinnut polkea. Uusiksi kavereiksi tuli kaksi herrasmiestä joiden kanssa pyrimme pitämään vauhtia yllä. Ihan peesissä emme polkeneet, mutta "vajaan" kymmenen metrin peesietäisyys auttoi palautumiseen omalta vetovuorolta. Vauhtikin säilyi hyvänä ja itse asiassa jopa parani ja viimeinen kymppi mentiin myötätuuleeen noin 37-38 kilometrin tuntivauhtia. Tämän osuuden vedin tosin yksin, koska jalkoja ei tarvinnut säästellä hölkkäosuudelle. Pieni hölkkä loppuun tosin tuli, kuten kuvasta näkyy. Askelkin on lennokas, kuten kuvasta näkyy. Ja kovia päänahkojakin tuli, sillä kanssakilpailijat tuntuivat olevan ihan kovan luokan menijöitä, kuten kuvasta näkyy.
Osuusaikani oli järjestäjien tulosten mukaan 2:42:16 eli keskivauhti oli noin 33 km/h. Enpä olisi ennen kisaa siihen uskonut, mutta ryhmässä ja numero rinnassa tuntuu pyöräkin kulkevan kovempaa. Pyörähän oli aiemminkin mainostettu joukkuekaverin ja sähköhenkilön apumiehen Jamis, Kiitos vielä kerran lainasta! Joukkuekavereista ja sähkömiehistä puheen ollen, näkyi paikan päällä muitakin Fjärdelagetilaisia. Sähköinsinööri PUF oli myös paikalla auttamassa parempaa puoliskoaan SM-pronssille. Huoltaja-ainesta...
No, leikki leikkinä, kaikkia tarvitaan Vehmersalmella. Muitakin tuttuja, TV:stä tai muualta, näkyi: ministeri, suunnistajia, ex-jenkkifutispro, tv-juontaja ym. Olipa paikalla myös suurimmat suosionosoitukset kerännyt Mr. Duffy. Moninkertainen kisakävijä oli olutmerkin mannekiini ja habituskin "mätsäsi". Elopainoa oli arviolta 130 kg, mutta se ei vauhtia haitannut. Herra taisteli yksi koko puolimatkan läpi eli hattu pois päästä hänen edessään. Muita tuttuja voi yrittää bongata täältä:
http://www.championchip.fi/tulospalvelu
Nyt taitaakin olla taas aika siirtyä sanoista tekoihin ja mennä lenkille. Suosittelen sitä muillekin!
