Meni muuten hieman ennakko-odotuksia (omia) paremmin tuo tämänvuotinen suoritus. Pummia puoli minuuttia ja reitinvalinnatkin samoja kärkijoukkueiden kanssa. No, onhan sillä toki merkitystä, että niitä polkuja oli jo kuutisen sataa joukkuetta tallannut. Mutta kyllä siellä rastien läheisyydessä kaikennäköistä koodien huutelijaa näkyi ja kuului. Puhumattakaan niistä, mitä lie junnuja, jotka ryntäilivät ohi väleillä sen seitsemän kertaa. Menisivät suoraan rastillensa, niin saisivat juosta oman tasoistensa kanssa koko matkan, prkl.
Karttaa ei ole näkynyt sen jälkeen kun siitä luovuin vaihdossa, mutta ilmeisesti Capu on huolehtinut omistaan????? Ohessa ihasteltavaksi reittihärvelin linkki: http://jukola.com/jukola/kartat/reittiharveli/cgi-bin/reitti.cgi?act=map&id=29&kieli=
Tästä on hyvä jatkaa kohti tasalukuja ja melkein kotikonnuillahan sitä päässee juhlimaan. Arvonnoissa suosi kuulemma tällä kertaa ankkuriosuus rohkeaa. Sehän ei kuitenkaan haittaa, sillä ensi vuonnahan ollaan kondiksessa. Treenikin alkaa heti, huomenna...
maanantai 27. kesäkuuta 2011
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Jukolaa odotellessa
..voi muistella mennyttä. Reilusti täytyy myöntää, että nyt tuli kyllä puhtain Jukola suoritus ikinä. Yhtään lippua ei tarvinnut haeskella, kaksi kertaa pieni sivuun ajautuminen joista toinen meni melkein viereiselle hajontarastille,siellä käymättä, pysähtymättä ja toinen oli oikeastaan "viestivalinta" eli pikkuletkan mukana polunkautta rastille. Jos siitä yksin olisin puskennut suoraan, enpä usko, että olisin ajassa voittanut yhtään, päinvastoin. Pitkäväli mallikkaasti todella sujuvasti suunnitelman mukaan suoraan lipulle, paras pitkäväli ikinä! Toi oli tän vuoden Jukola huipentuma! Ainahan sitä voisi vauhdista jotain sanoa, mutta näillä kilometreillä tuo juoksu oli silkkaa nautintoa alusta loppuun; ei tuskaa ja vaikka toinen kiekka lisää samaa vauhtia. Vielä kun eteen sattui sopivasti tuttu seikkailija Laura, niin mikäs siinä oli eteeenpäin lonniessa näin Juhlapyhänä. Valio Jukolassa mennään seuraavasti; Petri, Mikki, Danny, Antta, Pära, Haku, Harry. Se on siinä ja lenkille siitä!
lauantai 18. kesäkuuta 2011
Viimeistely
Torstai.Grillasin treenimielessä 100 a-luokan makkaraa. Hyviä olivat.Perjantai. Grillasin 80 a-luokan wotkinsia. Hyviä olivat ja kehuja tuli sekä Eija Ahvolta, että Susanna Haavistolta. Nyt katselen kirjovaraanin kuoriutumista ja keskityn Jukolaan. Kohta mennään....
perjantai 17. kesäkuuta 2011
19 vuotta sitten
307 338 Harry Sainio 1:27:09 +12:27 OK 77 2
On siinä tavoitetta tälle vuodelle. Vaikka antaisi tasoitusta minuutin lisäikävuodelta, niin tiukkaa tekee. Mutta miksi ylipäätänsä pitäisi verrata vanhoihin aikoihin. Ennen oli ennen ja nyt on nyt (sitä paitsi ennenhän olivat miehetkin rautaa). Alle kahden tunnin kuitenkin tähdätään. Fyysistä treeniä ei juuri tällä viikolla ole kerennyt tekemään ja henkinen valmistautuminenkin on ollut vähän niin ja näin. Muutaman prinsiipin kuitenkin yritän pitää kirkkaana mielessä:
1. Kyllä Danni jaksaa odottaa
2. Muut saavat nukkua pidempään
3. Petri ei välttämättä tarvitse lamppua
4. Ylämäissä ei tarvitse ohitella
5. Teen parhaani ja katson mihin se riittää
6. Näillä mennään

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011
tiistai 14. kesäkuuta 2011
Jukola
Kevät meni niin että heilahti. Kisattu on Suomessa, Liettuassa, Virossa. Fillaria poljettu enemmän kuin...koskaan.. ainakin nyt kun käsi ei oikein muuta anna myöten. No Huomenna menen Jukolaan, ainakin käymään. Pitää laittaa merkit kohdalleen ja varmistella selustaa JOS vaikka sinne sitten viikonloppuna.
Täältä sinne ja siellä kuulolla!
Täältä sinne ja siellä kuulolla!
torstai 9. kesäkuuta 2011
Enää hienosäätöä
Viime viikkojen vapaa-ajan lisääntyminen ja siitä seurannut tekemisen puute on johtanut oman liikunnan lisääntymiseen. Senpä takia uskalsin elvistellä jo ilmoittautuessa, että haluan OKM:n pitkälle radalle. Enkä kyllä tullut muistaneeksi, että H45 taitaa olla seurassa se sarja, jossa on eniten niitä, jotka sen seitsemän kilsaa haluavat juosta. No, järjestelytoimikunta oli kuitenkin tilanteen tasalla, eikä aiemmista vuosista tuttua lyhyttä rykäisyä edes tarjottu vaihtoehtona. Pientä epävarmuutta oman kunnon suhteen kuitenkin oli, sillä en uskaltanut lähteä polkemaan kisapaikalle vaan pummasin kyydin itselleni ja fillarille. Itse kisasta ei paljon kommentoitavaa ole. Joku ihmetteli rastien vähyyttä, mutta kun Jone on ratamestaaja ei muuta kannata odottaa (hyvä niin).
1: epävarmuutta polulta poistumisessa ja liian aikaisin. Suunnistusajatus taisi jäädä lähtöön.
2: eteneminen vaikeaa juurakkoisilla poluilla, olisi sittenkin pitänyt lämmitellä nilkat
3. ei helvata, taas polkuja, nyt kyllä oikaisen mutkat pehmeämmällä alustalla
4: puolivahingossa otin kaikki mahdolliset käyrät vaikka ylämäet menikin kävellen, muistaakseni Ravijoellakin jotain mäkiä on, joten kait sitäkin pitää hieman treenata
5: suo oli kuiva ja yritin puristaa pikkuhölkkää, mutta aina silloin tällöin piti ottaa muutama kävelyaskel ja "tutkia karttaa". Liekö aivot maitohapoilla vai ylikuumenneet kun ei käyrästö auennut millään rsatimäellä. Pari minuuttiia kartoitusta ennen kuin ymmärsin jyrkänteet oikein.
6: eipä enää haitannut polkureitinvalinnat sen verran painoi matka jaloissa.
7: "yllätys yllätys", hakkuun reunassa meni polku. Jotain hyötyä tästä kokemuksesta sentään on.
Maalissa fillarin selkään ja vauhdilla kotiin katsomaan futista. Lisävauhtia pyöräilyyn antoi muuten Annikan kommentti "sporttisesta olemuksesta". Muitakaan ei paikalla ollut, joten kaipa hän minua tarkoitti. En tiedä onko Jori niin rapistunut, onko taso OK:ssa tosiaan niin matala vai oliko kyseessä vain tyypillistä ruotsalaista kohteliaisuutta. Kehuivathan nuo Suomen peliä ja pelaajiakin sen futismatsin jälkeen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)