torstai 10. marraskuuta 2011

Näillä mentiin

Eikä siis mikään ihme, että vaikealta tuntui ja ehkä myös näytti siltä. Vähemmän lenkkeilyä ja muuta liikuntaa päiväkirjassa joka tapauksessa oli mitä miesmuistiin. Tuo muisti ei kuitenkaan pätki niin paljon näissä asioissa, vaikka muuten vanhuus kyllä antaa merkkejään. Semmoinen 200 tuntia loppusaldoksi kertyi. Kertoja oli suurin piirtein saman verran "lenkkien" keston vaihdellessa 30 minuutista 5 tunnin pyöräilyyn. Suunnistus jäi viime kesänä todella onnettomalle tasolle, vai mitä muuta voi sanoa yhdeksästä kerrasta. Tosin tärkein eli Jukola ei jäänyt väliin tänäkään vuonna. Joskus aikoinaan tavoitteena oli tunti päivässä liikuntaa, mutta siitä jäin melko reippaasti. Tekosyitä on niin paljon, ettei niitä kannata ruveta luettelemaan. Tästä lähdetään sitten uuteen nousuun uudessa sarjassa uudella innolla. Tavoitteita on jo asetettukin, mutta ennenkuin niistä julkisesti uskaltaa uhota, pitäisi jotain parannusta havaita tuolla lenkkirintamalla. Joten tässä vaiheessa tyydyn toteamaan suomalaiskansalliseen tyyliin: katellaan, tehdään parhaamme ja katsotaan mihin se riittää.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Kausi 2011

Kausi 2011
Uusi treenikausi on alkamassa ja on taas aika summata vanhaa. Harjoittelua oli tasan 100 tuntia (v 2010 150) ja 123 (190) kertaa eli treenit ovat painuneet selvästi alle tunnin per kerta ja pienentynyt vuodessa noin kolmanneksen. Näin vähän en ole liikkunut sitten polvileikkaukseni 2003, syitä on monta esim. ajanpuute ja laiskuus.
Tänä vuonna pyörälenkit puuttuivat täysin (24kpl), en kehtaa laskea mukaan kuin pyöräilen kotimaastoissa. Työmatkapyöräily jäi kesän aikana tekemättä pyörän rikkoutumisen takia ja koska työaikataulu ei keväällä sallinut, en päässyt koskaan vauhtiin. Työmatkapyöräily olisi minulle aika hyvä treenimuoto koska nopeimmillaan pääsen töihin noin 50 minuutissa ja en tarvitse paljon ylimääräistä niin pääsen tuntiin per suunta.
Suunnistamassa kävin vain 36 kertaa (47) ja palloilemassa kävin tosi vähän (2kertaa) kuin en enää saa pelata lasten kanssa, väittävät liian huonoksi ? hiihto ja juoksu olivat normaalilla tasolla.
Ranki kertoo että tänä vuonna oli H 40 sarjan huonoin sijoitus 289 , onneksi uusi sarja jo odottaa, mutta pääsin kuitenkin nipinnapin II luokan suunnistajaksi – parhaat suunnistukset tosin eivät olleet rankikelpoisia Jukolan oma suoritus sekä NÅIDM keskimatka. Fin 5. ei tullut rankibojoja kun juoksin AL sarjaa minne oli eksynyt pari kovaa sloboa tuhoamaan vertailuajan, antamatta korkeita vertailupisteitä vastineeksi. Ensi vuonna taas A sarjaa ?
OK ”Årets orienterare” listalla ei ole tullut näin paljon pisteitä sitten junnuvuosien- jos koskaan, 3 mitalia kolmesta Nåidin kisasta ! HS, keskari ja viesti, josta tosin HS ja viesti mitalit ei johdu omasta hyvyydestä. Vuoden aikana näkö haittasi jo huomattavasti suunnistusta, mutta uusin silmin kohti tulevaa kautta !